Etusivun juttu
Hanakoilla on FISE-pätevyys KVV-vastaavaan työnjohtoon
Kvv-työnjohtaja omakotityömaalla
Kun kiinteistössä tehdään LVI-töitä, tarvitaan siihen oma erityisalan työnjohtaja, joka vastaa asennustöiden suorittamisesta määräysten mukaisesti. Yleensä urakoitsijan edustaja toimii työnjohtajana.
Maankäyttö- ja rakennuslaki asettaa rakennushankkeeseen ryhtyvälle tiukkoja vaatimuksia. Hänen on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaatimus huomioiden riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö.
Lain yksi edellytys ovat niin uudisrakentamisessa kuin saneeraamisessakin kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen ja niihin liittyvien laitteistojen sekä ilmanvaihtolaitteistojen asennustöistä vastaava erityisalan työnjohtaja: kvv-työnjohtaja ja iv-työnjohtaja. Työnjohtajan pätevyys- ja kelpoisuusvaatimukset vaihtelevat A- luokasta C-luokkaan kohteen vaativuuden mukaan. Omakotitalotyömaalla kvv-työnjohtajalta vaaditaan yleensä vähintään B-luokan kelpoisuusvaatimusta.
Oikeus toimia kvv-työnjohtajana on kuntakohtainen. Henkilön, joka ensimmäistä kertaa jossain kunnassa haluaa toimia kvv-työnjohtajana, on saatava kyseiseltä kunnalta hyväksyntä tähän. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan tiedot alan opinnoista ja työkokemuksesta.
Hanakat toimii yleensä kvv-työnjohtajana
Kvv- ja iv-töitä ei saa aloittaa ennen kuin kyseinen työnjohtaja on hyväksytty kunnan rakennusvalvonnassa. Mikäli nimetyllä henkilöllä on aiemmin myönnetty kunnan hyväksyntä työnjohtajan tehtävään, nopeuttaa se rakennusluvan myöntämistä.
Normaalikäytäntö on se, että putkiurakoitsija tai hänen edustajansa toimii kvv-työnjohtajana samoin kuin ilmanvaihtourkoitsija iv-työnjohtajana. Tästä johtuen kvv- ja iv-työnjohtajan nimeäminen tai valinta ei omarakentajalle ja -remontoijalle ole kovinkaan suuri operaatio. Rakennushankkeeseen ryhtyvä toki turvaa oman etunsa ottamalla erillisen valvojan tai osoittamalla valvontatehtävän osaksi rakennustyön vastaavan työnjohtajan tehtäviä.
”Koska rakennuslupaprosessi vaatii kvv-vastaavan, tarjoamme LVI-urakat aina siten, että urakkahintaan sisältyvät kvv- ja iv-vastaavan tehtävät – vastaamme kaikesta, mitä asiakas ostaa meiltä”, kajaanilaisen Hanakat-liikkeen, LVI-Aitta Oy:n LVI-insinööri Ville Hälinen perustelee.
Kvv-työnjohtajan tehtävänä on valvoa, että LVI-työt tehdään määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Hälinen arvioi, että keskimäärin omakotityömaalla on kymmenen käyntiä ja työvaihetta, jotka vaativat tarkastuksen ja hyväksynnän.
”Kvv-työnjohtajalla on myös vastuu hyväksymistään töistä. Siksi on tärkeätä, että hänellä tai hänen edustamallaan yrityksellä on vastuuvakuutus ja työn suorittajalla on rakennustyövakuutus mahdollisten virheiden varalta. Tilaajan on syytä varmistaa tämä”, Hälinen muistuttaa.
”Vaativia lämmitysratkaisuja sisältävät pientalot ja vapaa-ajan asunnot voivat kuulua vaativimpiin luokkiin.”
Hanakat Kokonaisratkaisussa on kaikki mitä tarvitset:
LVI-suunnittelu, laatutuotteet, asennus, käyttöönotto-opastus sekä tarvittaessa myös huolto ja varaosat. Kaikki hoituu aikataulussa, ammattitaidolla ja vaivattomasti yhdellä sopimuksella. Kun asioitasi hoitaa yksi taho, on kaikki paljon selkeämpää ja kokonaisedullisempaa.
Ota yhteyttä, varaa aikasi ja tule asiantuntijan puheille - siitä se lähtee.
Kvv-työnjohtajan pätevyys
Pätevyys jaetaan kolmeen luokkaan: A, B ja C. Vaativimmassa A-luokassa vastaavalla kvv-työnjohtajalla on oltava vähintään lvi-teknikon tutkinto, vähintään kolmen vuoden kokemus vaativuudeltaan vastaavissa kvv- ja vastaavasti iv-laitteistojen rakennustyön johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä sekä hyvä perehtyneisyys kyseisen alan työnjohtotehtäviin.
Vaativuusluokka B, johon myös omakotitalojen LVI-asennustyöt luokitellaan, edellyttää kvv-työnjohtajalta tutkinnon puuttuessa vähintään kuuden vuoden kokemusta vaativuudeltaan vastaavissa kvv- ja iv-työn asennustehtävissä. Tästä ajasta vähintään puolet tulee olla hankittu asennustöiden johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä.
C-luokan pätevyysvaatimus on tätä vähäisempi. C-luokan kohteisiin voidaan luokitella mm. kesämökillä tehtävät vähäiset LVI-työt. Pätevyysvaatimukset vaihtelevat jonkin verran kunnittain.
Kvv-työnjohtajaksi hakeutuville mm. Suomen LVI-yhdistys järjestää täydentävää koulutusta, jonka hyväksytysti suorittanut voi hakea valtakunnalliseen Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy:n ylläpitämään ammattilaisrekisteriin (www.fise.fi).
FISE toteaa lakiin ja täydentäviin rakentamismääräyksiin perustuvia suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyksiä. Se ylläpitää myös rakennusvirhepankkia ja on laatinut pätevöitettyjen henkilöiden laadukkaan toiminnan varmistamiseksi eettisen ohjeet, joiden tarkoitus on mm. sitouttaa henkilöt korkeisiin ammatillisiin vaatimuksiin ja hyvän rakennustavan mukaiseen toimintaan.
Valtaosa kvv-työnjohtajan pätevyyden omaavista henkilöistä ei kuitenkaan ole hakeutunut tähän rekisteriin. Ville Hälinen arvelee rekisterin kiinnostavan niitä henkilöitä, jotka haluavat toimia kvv-työnjohtajana useilla paikkakunnilla.